(Säv. Tapio Rautavaara, san. Helena Eeva)

Minun veljeni Jan, oli kulkuri vaan
Kodin hylkäsi hän sekä maansa
Kaiken jätti hän sen, oli onnellinen
Kun vain soitella sai kitaraansa
Kotitölli niin ahdas ja harmaja on
Sydän täällä on raskas ja laulamaton
Minä ymmärrän sen, miten onnellinen
On mun kulkuriveljeni Jan

Minun veljeni Jan, halus’ tanssia vaan
Siellä maantiellä tanssi on työnä
Siksi lähti hän pois että soitella vois’
Näin hän selvitti sen sinä yönä
Täällä painavat huolet mun askeliain
Niiden vuoksi se askele raskas on ain
Minä ymmärrän sen, miten onnellinen
On mun kulkuriveljeni Jan

Minun veljeni Jan, iloluontehellaan
Tytöt hurmasi täällä ja tuolla
Vaikka minne sen vie, veli veitikan tie
Hällä ystävä on joka puolla
Minä luota en lempeen ja tyttösihin
Minut petti mun armaani ainoakin
Minä ymmärrän sen, miten onnellinen
On mun kulkuriveljeni Jan
Mutta...

Minun veljeni Jan palas’ vihdoinkin, vaan
Oli vuodet jo uurteita vuolleet
Niin kuin olleet jo ois kaikki laulunsa pois
Siellä maailman myrskyissä kuolleet
Kotitölli se sittenkin turvaisin on
Se on ahdas, mutta ei rakkaudeton
Minä ymmärsin sen, olin onnellinen
Mut’ ei ollut mun veljeni Jan